Eläinhoitola HausKis
Leppoisaa lomaa lemmikillesi

Vähän meistä:

Team HausKis

Emmi Valio

Emmi Valio

Eläintenhoitaja Hei! Olen Emmi Valio. Toimin HausKiksen emäntänä ja yrittäjänä. Olen tehnyt täysipäiväisesti eläinten kanssa töitä vuodesta 2013 ja sitä ennen harrastelijamaisesti. Olen koulutukseltani eläintenhoitaja ja erikoistunut eläinten hyvinvointiin eläinhoitolassa. Melkein kaikki vapaa-aikani kuluu erilaisissa eläimiin liittyvissä asioissa, mutta harrastan myös valokuvausta ja pidän lukemisesta.

Mauri Valio

Mauri Valio

Tietoja Eläinrakas Mauri on kasvanut erilaisten eläinten parissa. Lapsuuden kodissa oli aina koira sekä tuotantoeläimiä. Maurin ja Emmin perheeseen kuuluvat tällä hetkellä tiibetinspanieli Hilda, saksanpaimenkoira Grim, maatiaskissa Severus sekä Voldemort marsu

Katri Anttila

Katri Anttila

Trimmaaja Katri on trimmannut työkseen koiria yli kaksikymmentä vuotta. HausKiksen lisäksi Katri tekee töitä kotonaan Punkalaitumella. Näyttelytrimmejä Katri ei tee, vaan jättää ne suosiolla rotuihin erikoistuneille trimmaajille. Varaa aikasi 040 527 4908/ Katri

Sanna Rantanen

Sanna Rantanen

Kouluttaja/Eläintenhoitaja Heippa, olen Sanna ja valmistuin 2015 keväällä eläintenhoitajaksi. Tällä hetkellä opiskelen eläintenkouluttajaksi. Kanssani hoitolalla on usein mukana beussi Riki, kotona asustaa myös saksanpaimenkoira Siru ja maatiaiskissa Heikki. Useimmiten harrastan koirieni kanssa pitkiä metsä lenkkejä, Rikin kanssa ollaan myös tutustuttu paimennuksen ja haun saloihin. Yritän myös silloin tällöin päästä ratsastelemaan. Nähdään hoitolalla!

Kimmo Ala-Juusela

Kimmo Ala-Juusela

Tietoja Kimmo omistaa Heikkilän tilan missä Eläinhoitola HausKiksen toimitilat sijaitsevat.

Harjoittelijat

Harjoittelijat

Eläinhoitola HausKis on suosittu työssäoppimispaikka. Välillä hoitolalla on harjoittelijoita opiskelemassa eläintenhoitajan ammatin saloja käytännössä. Harjoittelijoita meille tulee oppilaitoksista eri puolelta Suomea!